sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Musta tulee sosionomi-diakoni!

Totta se on, musta tulee sosionomi-diakoni! Mun ensimmäinen reaktio oli kyyneleet, hiukan surullinenkin fiilis. En päässyt siihen mihin eniten halusin. Sitten muistin miten olen elänyt elämääni aina. Kaikella on tarkoituksensa. Mut otettiin varmasti syystä nimeomaan tuohon sosionomi-diakoniksi eikä vain sosionomiksi. Tajusin, että annan mahdollisuuden kuten mulle annetaan. Ymmärsin, että tällä on ihan varmasti tarkoituksensa.

Yhdellä kertaa mun koko elämäni meni uusiksi. Hyvällä tavalla. Olen samalla niin innoissani, samalla jännittynyt! Mun unelma toteutuu vihdoin. Tein paljon töitä, luin ahkerasti esivalintakokeeseen ja tein kaikkeni. Tuon jälkeen pääsin varsinaiseen valintakokeeseen, jossa annoin itsestäni kaiken ja koitin loistaa. Kaikki työ palkittiin!

Kuten sanoin, että elämä tulee muuttumaan. Joudun lopettamaan työni tärkeässä työpaikassa. Toki siellä voin aina tehdä keikkatyötä, mutta on se iso asia muuttua työntekijästä opiskelijaksi. Opiskelujen rinnalla aion jatkaa toista työstäni lähihoitajan hommissa ja tehdä myös keikkatyötä. Pääsin opiskelemaan monimuotoon, joten mulla on noin kerran kuukaudessa viikko koulua ja kolme viikkoa opiskellaan itsenäisesti ja silloin ajattelin aina tehdä töitä kun kerkeän.

Mä en vielä tiedä tarkalleen mitä työtä haluaisin sosionomina tehdä. Mua kiinnostaa kovasti kaikki auttamistyö, mutta myös ennaltaehkäisevä työ on semmoinen mitä haluaisin tehdä. Katsotaan mihin tiet johtavat. Vanhukset ovat tällä hetkellä lähellä sydäntä, mutta ennaltaehkäisevässä työssä nimenomaan nuoret kiinnostavat.
Mulla on ollut salaisena haavena työharjoittelu ulkomailla ja olen jo katsonut mahdollisia työharjoittelupaikkoja! Hiukan etukäteen, mutta parempi ajoissa kuin liian myöhään. Toivotaan, että tuo onnistuisi, se olisi matkustamista rakastavalle ihan unelma!

Niin mites tuo koulu vaikuttaa matkustamiseen? Musta tuntuu ettei juuri mitenkään. Rahaa saan tietenkin vähemmän kuin ennen, mutta olen jo karsinut ylimääräisiä menoa pitkin syksyä ja kokoajan luovun vaan enemmästä. Olen ennenkin matkustanut opiskelijana viidessä maassa vuoden aikana. Mihinkään pitkälle ei varmasti voida matkustaa, mutta Euroopassa reissaaminen onnistuu varmasti. Onhan tuossa myös plussana, että matkojen suunnittelu on nyt helpompaa kuin koskaan ennen kun voin lähteä reissuun lähes milloin vain!

Olen niin onnellinen tällä hetkellä. Helppoa tuosta 3,5-vuodesta ei varmastikkaan tule. Mutta uskon, että selviän ja opin paljon uutta, kasvan ihmisenä ja voin taas auttaa ihmisiä ja maailmaa entistä paremmin💜

Mikä on sun unelma-ammattisi? Ootko miettinyt joskus sosionomin ammattia? 
 Ja jos siellä on muitakin sosionomeja niin kommentoikaa ihmeessä teidän vinkkejä ja muuta opiskeluun liittyvää!😊

34 kommenttia:

  1. Ihana postaus ♥ Ja iiiiiiks, mä oon niin onnellinen ja iloinen sun puolesta ♥♥ Enkä usko, että tuo sun opiskelujen alkaminen kovasti vaikuttaa matkustamiseen vaan päinvastoin luo uusia mahdollisuuksia aikataulujen puolesta ja uskon sun säästäväisyydellä ja sinnikkyydellä onnistuvan oikein hyvin :)

    ♥: Ane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja mä tiedän, ihanaa kun oot! <3 Tuo on ihan totta, noin mäkin oon tuon ajatellut :) Toki rahaa on vähemmän, mutta eiköhän se säästämällä hoidu :D

      Poista
  2. Oii, huikean isot onnittelut opiskelupaikasta! ♥ Meidänkin koulun kautta on mahdollisuus mennä työharjotteluun jonnekin ulkomaille, joten oonkin miettinyt että uskaltaisinko toisena vuonna lähteä jonnekin vaihtoon työharjoittelun ajaksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!<3 Ja heii kannattaa ehdottomasi lähteä jos on mahdollisuus! :)

      Poista
  3. Ihanaaaaaaaaaaaa!!!! Paljon onnea! <333 Opinnoista tulee varmasti mielenkiintoiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! <3:) Mä ainakin uskon, että tulee mielenkiintoista! :)

      Poista
  4. Voi Niina, oon niin onnellinen sun puolesta! <3 Ihan mahtavaa että pääsit opiskelemaan, ja sinä jos kuka ansaitset päästä tuolle alalle - oot tehnyt niin paljon hommia unelmasi eteen, ja voin kuvitella miten mahtava olisit kaikissa noissa kuvailemissasi sosionomin hommissa! <3 aivan ihana tuo kuva susta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jenni, ihana kuulla! <3 On kyllä huippua päästä opiskeleman ja mä uskon myös, että tuo on juuri se mun juttuni! Kiitti :)

      Poista
  5. Ihania postaus ja jotenkin kuvat niin täynnä toivoa tulevasta! :)
    Onnea super paljon ja me valmistutaan suht samoihin aikoihin! :D

    Mun unelma ammatti on yrittäjä, joten aikamoinen vastakohta tolle! Mutta ehdottomasti arvostan kaikkia, jotka työskentelee ihmisten parissa ja oikeasti konkreettisesti auttaa toista omalla työllään. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!<3 Otin joitakin vanhoja kuvia jotka vähän sopisivat tähän postaukseen :) Kiitos vielä, kiva kuulla, että valmistutaan melko samoihin aikoihin! Onhan se juu aika erilainen ammatti, mutta toisaalta sosiaali alallakin voi toimia yrittäjänä. Niin mäkin arvostan! <3

      Poista
  6. Onnea opiskelupaikasta!<3 Ja mä kannatan tota harjottelua ulkomailla, vaikka itse oonkin vaan vaihdossa mutta silti! Ulkomailla opiskelu antaa niin paljon ja se kyllä sopis sulle ihan täydellisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! <3 Juu kyllä se varmasti olis aikamoinen kokemus tehdä työharjoittelu ulkomailla ja uskon, että sopis mulle hyvin!

      Poista
  7. Mä oon todella onnellinen sun puolesta, onneksi olkoon nyt vielä<3 Monimuoto on tosiaan siinä mielessä hyvä ettei työntekoa tarvitse lopettaa tai tehdä sitten vain viikonloppua/iltaa jolloin on vaarana kulua puhki, nimimerkillä kokemusta on:D Toivon todella että pääset työharkkaan johonkin muualle ja odotankin innolla että minne päädyt, ajoissa liikenteessä oleminen kannattaa nuissa asioissa;) Hurjan ihania kuvia, mua harmittaa etten olevinaan kerennyt käydä räpsäseen tosta valoporosta kuvaa Helsingissä, vaikka hotsku oli ihan vieressä:'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Juu tuo monimuoto on kyllä hyvä vaihtoehto mulle, kun haluan kuiteki töitäkin tehdä samalla :) Juu olis niin siistiä lähteä ulkomaille työharjoitteluun, toivottavasti onnistuu! Kiitti paljon :) Aa harmi ettet ottanut, tuo on tosi kaunis!

      Poista
  8. Tosiaan, voin kyl luvata et reissaaminen järjestyy! Aina saa kurssit sumplittua siten, et lähtö on mahdollista. :)
    Onneksi olkoon ihan hurjasti vielä tätäkin kautta! Diakkiin oli tänävuonna vaikein päästä amkeista, joten todellakin aikamoinen suoritus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva kuulla! :) Helpottaa elämää :D Kiitti paljon <3 Juu mä kuulin kans, että oli vaikein päästä :o

      Poista
  9. Hurjasti onnea Niina opiskelupaikasta<3 Ihanaa kun sait paikan ja vaikkei toi sun ensimmäinen valinta ollutkaan niin kuten sanoit - kaikella on tarkoituksensa :) Mäkään en aikoinani päässyt sinne, mihin eniten halusin eli kätilöksi. Toisaalta oon jälkeenpäin ajatellut, että ihan hyvä näin. Olin tosi nuori, kun hain amkiin opiskelemaan enkä tiedä olisiko se kätilön ammatti siinä vaiheessa ollut mulle paras mahdollinen vaihtoehto. Nyt oon ihan tyytyväinen bioanalyytikko :D

    Opiskelijana olemisessa on kyllä ne omat hyvät puolensa, just varsinkin toi että pääsee helpommin lähtemään reissuun silloin kuin huvittaa. Vaikka rahaa tietty onkin sitten yleensä vähemmän :) Paljon tsemppiä sulle opiskeluihin jo valmiiksi! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Linda!<3 Niinpä, mä uskon että kaikella on tarkoituksensa. Mä en muuten oo tiennyt, että oot halunnut kätilöksi :D Mutta varmasti oli ihan hyvä ja tarkoituksensa ettet päässyt vaan nyt oot siellä töissä missä oot :)

      Niin on! :) Tuo on ihan totta, mutta toivotaan että jää rahaa tarpeeksi matkusteluun. Kiitti paljon :)<3

      Poista
  10. Niin ihana postaus, susta oikein huokuu onnellisuus ♥ Oon niin ylpee susta, oot kyllä opiskelupaikkasi ansainnut :) En oo pitkään aikaa nähnyt, että joku olisi tehnyt noin paljon töitä unelmansa eteen :) Onnea vielä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos palhjon!!<3 En tiedä mitä muuta sanoa sun ihanasta kommentista :) Sinnikkyyttä multa ei tosiaan puutu :) Kiitos vielä kerran! <3

      Poista
  11. Sulla on kyllä hyvä asenne; ihanaa, miten sait tsempattua itsesi huomaamaan hyvät puolet tulevassa opiskelupaikassasi, vaikket ihan ykkösvaihtoehtoosi päässytkään! Onnea <3

    http://erelkee.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Koitan aina ajatella positiivisesti :)

      Poista
  12. Ihan super paljon onnea opiskelupaikasta!! :)

    VastaaPoista
  13. Onneksi olkoon opiskelupaikasta! :) Opiskelut tuo kyllä ihan uusia mahdollisuuksia matkustamiseen ja maailman näkemiseen harjoittelupaikkojen tai vaihto-opiskelun kautta, niistä vaan kaikki irti!

    VastaaPoista
  14. Paljon paljon onnea opiskelupaikasta! <3 Ja tuolla on varmasti tarkoituksensa, että pääsit opiskelemaan juuri tuota tutkintoa :)

    VastaaPoista
  15. Todella paljon onnea opiskelupaikasta! <3 Mä tiesin, että sä teet sen :) Nyt vain uusia tuulia kohti, toivottavasti kaikki sujuu hyvin. Tiedän, että opiskelu ei aina ole kovin mukavaa, eikä välttämättä aina niin kiinnostavaakaan, mutta uskon, että juuri tuolla asenteella sä pääset läpi mistä vain <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Ihana kun uskoit muhun! Mä uskon, etä kaikki sujuu hyvin :) Oot oikeessa, se ei oo aina niin mukavaa, mutta kuitenkin kun oikeesti ammatti mikä kiinnostaa ja mihin haluaa valmistua on se jo iso motivaattori :)

      Poista
  16. onnea vielä opiskelupaikasta!! Toivottavasti pääset vaihtoon, se antaa vielä erilaisen näkökulman reissaamiseen kuin tavallinen matkustaminen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mä toivon myös samaa, olisi niin siistiä päästä!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥