keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Fall Is In The Air

Hei! Ajattelin jälleen kertoa hiukan kuulumisia. Tälläisiä postauksia on mukava lueskella ja tykkään itsekkin kirjoittaa ja kertoa muustakin kuin matkustamisesta. Syksy on mun mielestä todella kaunista aikaa ja joka päivä saa ihastella kauniita puita. Joka syksy on kuiteki henkisesti mulle raskas ja myös tämä syksy on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa. Nyt ollaa kuiteki menossa parempaan suuntaan, mutta helppoa ei todellakaan ole ollut. Muutto ja kouluun hakeminen ovat stressanneet mua todella paljon. Nyt onneksi muutto on ohi ja asutaan meidän uudessa kodissa, joka on ihana. Mulle muutokset ovst aina raskaita eikä vanhasta kodista luopuminen ollut mulle helppoa. Oon kuitenkin onnellinen, että muutettiin ja saatiin koti josta molemmat pidetään. Olen myös ensimmäistä kertaa elämässäni todella hullaantunut sisustukseen! Olen ostanut vaikka mitä meidän uuteen kotiin🙈 Multa toivottiin sisustuspostausta ja teenkin luultavasti semmoisen kun koti on valmis kokonaan.
 
 Matkustamisesta pitäö puhua joka postauksessa ja tosiaan varattiin reissu tälle kuulle. Kerron reissusta enemmän omassa postauksessa, mutta kohde on semmoinen johon olen halunnut jo vuosia! Olen innostunut ja kyllä tuo matka palkitsee syksyn aherruksen. Mulla on pian esivalintakoe kouluun johon olen lukenut ahkerasti. Toivotaan, että aherrus palkitaan muullakin kuin matkalla ja pääsisin vihdoin opiskelemaan! Mitäs kaikkea olen tehnyt muuta kuin muuttanut ja lukenut? Olen viettänyt aikaa ystävieni ja perheen kanssa. Jasun kanssa käytiin kuvailemassa näitä kuvia🙂 Pitäisi keretä kuvailemaan lisää syksyisiä kuvia. Perhe ja läheiset ihmiset ovat auttaneet paljon ja olen kiitollinen siitä. Muuten olen tehnyt paljon töitä ja töiden merkeissä kävin myös risteilyllä ja Tallinnassa. Käytiin myös  Joonaksen kanssa myös Kansainvälisillä suurmarkkinoilla, jotka olivat samanlaiset kuin joka vuosi. Siksi niistä ei tule erillistä postausta. Vielä tänä syksynä olisi luvassa I love me- messut sekä Lintsin valokarnevaalit😍 Ainakin karnevaaleilta olisi kiva tehdä postausta! Mulla olisi vielä kolme postausta tulossa reissuista, mutta ehkä saan ne jossain kohtaa tehtyä!

Ihanaa syksyistä viikkoa sulle!😊

18 kommenttia:

  1. Ihania syksyisiä kuvia<3 Syksy on todellakin ihanaa aikaa mutta myös stressaavaa, mutta hyvä että nyt parempaan suuntaan ja ootte päässyt muuttamaan ja toivottavasti pääset myös opiskelemaan. Mielenkiinnolla odotan seuraavaa matkapostausta ;D Tsemppiä valintakokeeseen ja ihanaa viikkoa sullekki<3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Syksy on ihanaa ja kamalaa aikaa samalla :D Onneksi on tosiaan muutto ohi ja vielä toivon, että pääsisin kouluun opiskelemaan! Pian voisin tehdä postausta mikä matkakohde on seuraavaksi! Kiitos paljon ja samoin sinne :)<3

      Poista
  2. Vau miten upeita kuvaotoksia!<3 Mäkin odotan jo, että pääsee reissaamaan joulukuussa :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!<3 Uskon, että odotat! Reissuja odottaa aina :)

      Poista
  3. Ihania kuvia! <3 Mulla oli mennyt ihan ohi,että olitte muuttamassa.. :O Oon siinä mielessä ihan samanlainen,että muuttaminen on ihan hirveen raskasta ja jotenkin sen vanhan asunnon hyvästely on vaikeeta.. Sen lisäks se epäjärjestys joka muuton yhteydessä syntyy.. huoh.. mut joo, todellakin sisustuspostausta kehiin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Aa juu, yhdessä postauksessa kirjottelin siitä :) Juu muuttaminen on niin raskasta :/ Kaikki jutut siinä :D Mutta nyt oon kyllä iloinen! Pitää tehdä sisustuspostausta kun saadaan kaikki kuntoon kotona:)

      Poista
  4. Ihania syksy kuvia! ♥ Syksyllä on kyllä niin kaunista ja siksi se onkin aivan ihana aikaa :) Kiva, että ootte päässyt muuttamaan uuteen kotiin ja fiilis on parempaan päin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :)<3 Jep oon samaa mieltä! Ja on ihanaa kun päästiin muuttamaan :)

      Poista
  5. Näistä kuvista tuli niin kivoja, oot kyllä superkaunis ♥ Oli kiva lukea taas sun kuulumisia, vaikka aika paljon jo tiesinkin :) Syksyisin kyllä aina jotenkin stressaa, välillä ihan turhatkin asiat saa murehtimaan :/ Toivottavasti sulla olo helpottuisi ainakin noiden kokeiden jälkeen :) Toivottavasti saat sen opiskelupaikan, ansaitsisit sen!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiitos samoin!<3 Ja kiva kun tykkäsit :) Jep, jotekin syksy on semmosta murehtimisen aikaa vaikka muuten on niin kaunista ja kivaa :D Toivotaan, että helpottuu ja saisin opiskelupaikan :)

      Poista
  6. Ihania kuvia <3 Ei oo pakko puhua matkustamisesta joka postauksessa, harvalle se matkustaminen on koko elämä ja ainakin musta on kiva lukea muistakin jutuista välillä (kuten vaikka pelkästään kuulumisista) :) Onnea valintakokeeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Niin ei ookkaan, se on kuitenkin semmonen mun juttu mistä tykkään kirjoittaa :) Kiva kuitenkin, että tykkäät lukea muustakin! Kiitos paljon :)

      Poista
  7. Voi kuinka ihanaa oli lueskella sun kuulumisiasi, ehdottomasti lisää näitä ♥ Vaikkakin rakastan sun blogissasi sitä kuinka se oikeesti keskittyy matkustamiseen niin vahvasti, koska itse oon ihminen joka voisi elää vain matkustellen:') Siksipä joo en malta oottaa minne ootte varanneet matkan, paljasta jo!!

    Ja joo tiedän tuon fiiliksen muutosta, itse muutin tosiaan alkuvuodesta ja olin ihan innoissani, mutta sitten kun katsoin vanhaa tyhjää ekaa kotiani, mulle tuli tosi haikee fiilis. Samaan aikaan olin onnellinen että pääsin sieltä kyllä pois ja muuttamaan ihanan mieheni luo, mutta silti joku haikeus siinä oli mikä vaikutti pitkään ja iski jollain tasolla:D

    Tsemppiä valintakokeeseen, pidän sulle kovasti peukkuja! Tsempit myös syksyyn, tää on rankkaa aikaa voin niin samaistua (nimimerkillä koomassa kolme päivää jotka oli vieläpä vapaita..). Oot upee nainen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiitti paljon Kata! <3 Mulle tuli todella hyvä mieli luettuani sun kommentin :) Kiva kun tykkäät tän tapaisista postauksista! Piakoin voisin kertoa seuraavan reissukohteen ;)

      Juu ei muutot helppoja ole :/ Mulle tuli ikävä vanhaa kotia vaikka rakastankin tätä uutta kotia todella paljon <3 Kyllä tuollaiset muutokset aina kuitenkin vaikuttaa.

      Kiitos paljon! <3 Tsemppiä myös sinne! :) Eiköhän tämä tästä. Ja heii kiitos paljon, samoin sinä:)<3

      Poista
  8. Tosi kivoja kuvia ja makee graffiti! Lintsin valokarnevaalit on munkin must see -listalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nuo graffitit olivat kyllä kivoja! Ja kiva kuulla :)

      Poista
  9. Ihanan syksyisiä kuvia, tuo toinen kuva susta on niin ihana! <3 Enkä millään malttaisi odottaa, että kerrot, minne oikein aiotte lähteä reissulle :) Toivottavasti siitä tulee joka tapauksessa unohtumaton matka!

    Tosi paljon tsemppiä esivalintakokeeseen, toivottavasti pääsisit sinne kouluun, minne olet ahkerasti hakenut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti! <3 Teen piakoin postauksen siitä mihin mennään seuraavaksi ;) Uskon, että tulee unohtumaton matka! Ja kiitos vielä, mä toivon myös :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥